Tervetuloa / Welcome
Nämä ovat Black Legend kennelin kotisivut.
Olemme aviopari Hämeenlinnasta, tanskandoggeja harrastanut vuodesta -96. Kasvatamme väriryhmän musta/harlekiini doggeja. Ensimmäinen pentueemme syntyi 2004 ja kennelnimi meille myönnettiin 2005. Tavoitteenamme on kasvattaa rodunomaisia, hyväluonteisia ja terveitä tanskandoggeja. Koiramme ovat rakkaita perheenjäseniä ja mukana jokapäiväisissä askareissa.
Mikä on lempivärimme? Ilmeisesti musta, koska kaikki doggimme ovat isännän muutamaa ensimmäistä lukuunottamatta olleet mustia. Vaikka jokainen koiristamme on ollut omanlaisensa persoona, ovat ne vakuuttaneet meidät tämän jättiläisrodun lempeydestä.
Vuonna 2010 rauhalliseen doggiperheeseen muutti kk saksanseisoja isännän metsästyskaveriksi. Tämä aktiivinen pörröpää osoittautui paitsi hyväksi metsästyskoiraksi, myös loistavaksi perhekoiraksi joka ei lujempaakaan halausta kavahda. Päinvastoin ikiliikkuja pysähtyy mieluiten juuri hellittäväksi.
